sadeyöt

antakaa minun kastua yksin sateessa
hame märkänä liimautuu ihoon kiinni
kiiluvana kattojen peltipinnat
liukuvat, liukuvat alas
niskoihimme
sataa vettä mereltä

antakaa minun tanssia
sateessa hiukset silmillä kasvoihin
liimautuu
seinien sementti irtoaa
ikipaikoiltaan hajoaa maailma
hetkeksi sateessa

vaan antakaa minun tanssia
sateessa yksin.

Vanha koulu levittyy ympärillemme kuin suojaava muuri, ja me juoksemme sen portaikoissa ylös alas ylös, unohdamme maailman eikä kukaan pyydä meitä sitä muistamaan, sillä jokapäiväinen elämämme on täynnä samoja portaita, portaita joiden etäisyydet tunnemme ja osaamme laskea unissamme. Me olemme siellä olemassa pienessä maailmassamme, me huokaamme syvään sateella ja haukomme henkeämme tuulessa, ja me elämme.

Olen rakastanut koulun miljoonia kerroksia ja kaikkea uutta, toisin sanoen täällä on ollut kivaa ja koulussa oleminen ei tunnu edes koululta (paitsi liikuntatunneilla).