auringonpimennyspäivä

elämää

valtamerten reunoilla:

uida voi aamulla joka suuntaan, on

ulappa aavaa

mutta keskipäivän paksussa paahteessa

ei voi enää muuttaa suuntaa;

takaisin on pitkä matka,

juomavettä tarjottiin liian vähän

lähtiessä

kun sitten

illan kosteassa heinikossa

kihoavat silmiin vain vanhat laulut;

merten syliin vajoavat

tuhannet nuoruudet,

naurut.

Kiire on vienyt liian ison siivun viikoistani, haluan tanssia mutta tiedän että matikan läksyt ja äidinkielen novellianalyysit täytyy tehdä, ja tanssin silti ja teen kaiken muunkin, mutta happi loppuu ja hengitysvaikeudet, ne tulevat kesken matkan. Onneksi tänään on vihdoin lauantai, onnellista. Kevät tuoksuu jo.

+ miten ihmisille, joille ei ole aiemmin sanonut montaakaan sanaa, voi mennä puhumaan? miten se tapahtuu?

Olen haaveillut yhteiskunnasta, jossa kulumisen ja kuluttamisen sijaan kasvetaan ja kasvatetaan (muutakin kuin taloutta).