Kirjaimet on kavereita, jos niille on kiltti

Ajattelin kertoa vähän siitä, miten ne miun biisinraakileet syntyy. Itse en ole koskaan oikeastaan sen kummemmin ajautunut ruotimaan sitä, että miten se teksti käytännössä siihen paperille tulee, joten ehkä mie voisin kirjottaa sitten siitä. Itteenikin ihan kiinnostaa vielä tässä vaiheessa, että mitä mie tähän nyt löpisen, mutta antaa mennä, ei mulla aiheet puussa muutenkaan kasva (:

Yleensä aina siihen tekstiin tarvitaan joku tunne, eli siis esimerkiksi päivä on ollut väsyttävä, masentava ja mahdollisesti yksinäinenkin --> biisistä tulee selkeästi surullinen. Yleensäkin mie kirjotan suurimmaksi osaksi surullisia ja melankolisia biisejä, se vaan tuntuu helpommalta kuin kirjottaa sellasia ilosia rallallaa-biisejä, vaikka niitä olisikin kiva tehdä. Olen mie varmaankin pari ihan oikeasti iloista biisiä tehnyt, mutta ne tosiaan ovat aika harvassa. Vaikka lähes poikkeuksetta kaikkiin teksteihin on jossain määrin todenperäisiä kokemuksia takana, niin kyllä moniin hieman väriä tarvitsee, ennen kuin niistä mitään tulee. Pientä draamaa on siis lisättynä lähestulkoon kaikkiin teksteihin.

Miun monet biisit kertoo ikävästä. Ikävä on aika usein abstraktia, se ei kohdistu suoraan kehenkään henkilöön tai asiaan, vaan ihan vaan esimerkiksi rakkauteen, tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Yleensä mie kirjoitan yksinkertaisista hetkistä, ja siitä se sitten lähtee. Kahvin juomisestakin saisi periaatteessa jo ihan hyvän biisin aikaiseksi, jos siihen lisää pikkusen mausteita. Perus rakkauslauluja yms. hempeilyä on myös tullut enemmän ja vähemmän raapusteltua, ja ne ovatkin aika hyviä esimerkkejä siitä sisällön lisäämisestä. Jos rehellisiä ollaan, niin en ole koskaan täysin todellisista tapahtumista saanut kokonaista rakkauslaulua aikaan, johtuen lähinnä siitä, että mulle ei sillä rintamalla mitään kovin mainittavaa ole tapahtunut.

Parhaimmat (no, parhaimmat ja parhaimmat, ei niistä mitään kovin hyväksi voi kutsua) lyriikat yleensä syntyy illalla tai yöaikaan. Silloin vissiin on se luovuus vähän vankemmalla pohjalla kuin normaalisti, ja etenkin jos on hieman herkkä tai melankolinen olo. Iloiset biisit taas, jos niitä tulee kirjoitettua, ovat ehkä enemmän päiväsajan tuotosta, koska ilta ehkä on mulle ylejäänkin hieman melankolinen käsite ilman mitään sen kummempaa. En mie kuitenkaan iltaisinkaan kirjoita välttämättä surullisia biisejä, jos ei sellainen olo ole, mutta niissä saattaa olla vähän katkeruutta, ikävää tai muuten vaan jotakin sellaista, jonka takia biisistä ei tule iloiseksi kutsuttavaa. Monissa biiseissä mulla on hieman surulliset sanat, mutta sävel ei ole välttämättä ihan kokonaan mollivoittoista. Biisistä tulee kepeämpi, jos surullisten lyriikoitten kanssa ei ole nyyhkymelodiaa, ja itse tykkään kirjoittaa niitä hieman kepeämpiä biisejä enemmän. Ehkä se johtuu siitä, että loppujen lopuksi olen pohjimmiltani iloinen luonne.

Yleensä lyriikoihin ei synny sellaista selkeää säveltä. Se johtuu lähinnä siitä, että mie toistan itteeni ainakin omasta mielestäni aika paljon melodioitten saralla, eikä muutenkaan ideoita synny niihin kovin helposti. En koskaan ole kirjoittanut nuotteja paperille, koska vaikka olen omien biisien melodioita koittanut konkreettisesti pianolla hakea, en vaan jotenkin saa kirjoitettua niitä. Ensimmäinen ongelma on esimerkiksi se, mitä aika-arvoja laitan nuoteille, ja sitten se homma vaan kaatuu siihen kun alan miettimään, että entä jos tämä nyt ei olekaan näin hyvä ja pitäisikö tähän sittenkin laittaa tuollainen toisenlainen rytmi. Ai miten niin olen soittanut ykkösluokalta asti pianoa?

Loppujen lopuksi biisistä tulee ehdottomasti kokonaisempi, jos sille syntyy myös selkeä sävel. Yleensä ne syntyvät silloin kun syntyy tekstikin, enkä osaa niitä jälkeenpäin kovin hyvin lähteä hakemaan. Olen mie muutaman jopa ihan hyväksi kutsuttavan biisin onnistunut tekemään myös sävelen kanssa.

Pari biisiä on tullut englanniksi kirjoitettua, ja itse asiassa eivät ne hassumpia ole. Nihiin on syntynyt jopa suhteellisen kunnollinen melodiakin, mutta kielioppi ei todennäköisesti ole parasta laatua. Yleensä ottaen kirjoitan suomeksi, koska sehän on helppoa (: Suomeksi on muutenkin helpompi tunteitaan purkaa, johtuen varmaankin yksinkertaisesti siitä, että sanavarasto on paljon paljon suurempi, äidinkielestä kun puhutaan.

Näin lopuksi ihan aiheeseen liittymättömänä lisänä pari vanhaa ja uutta kuvaa, innostuin nyt iltamassa ja räpsyttelin Nikonin pokkarilla menemään oikeen urakalla :D Naattikkee, ihmiset, laatu on juuri sitä mitä peruspokkari omaa.

Hihi, ei kyllä tullut hirveästi just oranssia päälle laitettua.

ohmama oispas ollu ihanata käydä Karenina kattomassa, mutta se vähän jäi :/ Dvd:tä ootellessa.

Ihana Ikuisuus & ihana Maggie Stiefvater! Toista kertaa jo lukemassa ko. trilogiaa, tosi hyvä kun on (:

Leikin photoshopilla hehe :D okeiokei yskinkertaista, ja rajaus vielä pissi kaiken huipuksi (sininen reuna).

Oh, can you tell I haven't slept very well
since the last time that we spoke
I said "Please understand I've been drinking again
and all I do is hope."
Please stay.

(Ei, en mie oo käyny limpparia vahvempaa kurkkuun kaatamassa, älkää nyt luulko :DD ^)

Muksat lauantai-illanjatkot kaikille (: