No hei taas täältä tietokoneenruudun takaa, pitkästä aikaa ja niin edespäin.
Minä olen voinut viime aikoina oikeastaan aika hyvin. En ole nukkunut paljoa tai ainakaan tarpeeksi näin yleensä ottaen mutta joinakin öinä olen nukkunut enemmänkin kuin tarpeeksi ja olen myöskin nauranut lisää ja laulanutkin enemmän kuin aiemmin yleensä. En ole ollut aina onnellinen tai edes lähellä sitä, mutta olen nauranut ja tehnyt asioita jotka ovat kivoja ja loppujen lopuksi olen ollut aika onnellinen. Maailma on niin kovin paljon valoisampi, kun on lunta.
En oikein tiedä, mistä aloittaa, eikä oikeastaan edes ole mitään aloitettavaa. Ehkä vaan jatkan tästä ihan normaalisti, eihän minulle tapahtunut juuri mitään tänä koneettomana ajanjaksona. Jokseenkin helpottavaa mutta kuitenkin niin toivottoman tympeää sanoa, että elämä on normaalia ja raiteillaan kuten aina ennenkin.
Minulla ei ole hirveästi kuvia, ei tietenkään, itse asiassa ei ollenkaan. En ole kuvannut kameralla sillä olen tiennyt, että minulla ei ole konetta mihin ladata ne kuvat. Toki nyt olisi, mutta eipähän oikein innostanut aiemmin, eikä todellakaan ollut kovin aikaakaan kuvata yhtikäs mitään. Kännykällä olen yrittänyt ottaa selfieitä ja onnistuin jopa parissa, ja laitan jonkun tännekin kunhan jaksan (niin, kaikki on kännykässä ja koska olen laiskiainen, en jaksa siirtää niistä yhtäkään). Kävin pitkästä aikaa sanomassa hei kampaajalle ja sain uuden tukan (pari senttiä pois, värin ja vaaleammat latvat, tosin ihan hieman vain).
Opettelen tässä parhaillaan taas piirtämään ja käyttämään Spotifyä. En ole unohtanut kumpaakaan, mutta se on jotenkin vaikeata kirjautua sisään ja valita joku artisti tai vaikka oma starred-lista. Ja piirto-ohjelma on hankala avata ja piirtopöytä laittaa kiinni koneeseen. Olen kuitenkin aika innoissani, sillä inspiraatio on kasaantunut minuun tämän parin kuukauden aikana, ja vaikka kaikki se ei ole ihan kokonaan säilynyt niin edes melkein kaikki. Haluan piirtää valmiiksi kaikki aiemmat tekeleet ja aloittaa uusia ja kaikkeakaikkeakaikkea.
Olen toki kirjoittanut, olenhan minä. Niitä sanoja onkin kertynyt muutama, joten saatte halutessanne lukea vain oman kirjallisen seulani läpi päässeitä. Ei niitä ole montaa enkä muutenkaan tähän viitsi laittaa koko kokoelmaa, säästän teidät kaikki siltä.
Olen myös toivonut paljon kaikkea epäkonkreettista ja odottanut mitään saamatta ja siitäkin huolimatta että olen tiennyt jääväni odottamaan, olen silti joskus pettynyt. Ehkä itseeni, ehkä muihin, ehkä maailmaan, en edes tiedä. Olen vain toivonut. En ole halunnut ajatella että minunkin vuoroni tulee enkä ole halunnut ajatella että se ei tule koskaan. Olen kuitenkin haukkonut aina henkeäni kun olen astunut pakkaseen aamulla ja lumi on kimaltanut niin että olisin tahtonut kirjoittaa siitä niin monta sellaista sanaa joita en tunne. Olen tahtonut kadota musiikkiin ja tanssia koko sielun auki, mutta kumpikaan ei ole onnistunut. Mutta olen herännyt myös onnellisena kaikkeen, sillä eihän minulla ole mitään hätää eikä mikään vikana. Välillä maailma on vain liian täynnä (pari)suhteita ja parhaita ystäviä enkä oikein omista niistä mitään.
----------
Niin, olihan jo aamu kun
silmäni suljin, oli jo sumua luomien takana
hengitys höyrysi, oli täynnä unta huomisesta
joka oli jo saapunut
- olihan aamu.
Niin, olihan aamu kun
nukahdin heräämiseen, oli kauan aikaa yöstä
jolloin en sulkenut silmiäni jolloin pakkanen nosti jäätä käsivarsilleen
ja nukahtaessani heräämiseen
huomasin järven jo jäätyneen.
----------
Night is about
countless measures of secrets
and shadows behind them
that full emptiness when you look in darkness' eyes
little lights that shine from souls
unseen thoughts.
Night is about
those whispered wishes in between stars
and silence beneath the untouchable sky
these insane questions we ask without fear
breakable inklings of new mornings.
It never gets old.
----------
He is so scared of everything
fear lives in his eyes
while he tries to hide and
fade away
and just fall upon
nothing
so he could be somebody who fell
nowhere
and he could be found
everywhere.
----------
Ei hänen silmistään vuotanut kyyneleitä
vaikka näinhän minä hänen sielunsa itkevän
kuin satujen karkotetut lohikäärmeet öisin.
Eikä hän huutanut
vaikka tiesinhän minä hänen sydämensä olevan palasina
näinhän minä lattialla ne kaikki sirpaleet.
----------
Pahoittelut totaalikuvattomasta postauksesta. Koitan saada päivitettyä kohta tuon sivuboksin omakuvankin koska totta vie siinä on päivittämistä, en enää näytä tuolta. Ainakaan ihan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti