valvotut yöt toukokuun

valvotut yöt toukokuun

tiistai 27. tammikuuta 2015

aamuja

Jos olisin jokin aika vuorokaudesta, haluaisin olla aamu.




Aamut ovat herkkiä, ne ovat arvaamattomia hämärine silmineen - aurinko ei ole vielä noussut mutta puissa kimmeltää postinjakajan mukanaan tuoma viesti, jossa maistuu eilisiltainen valkosipuli ja unohtuneet vilkeunet, jotka kyynelten lailla virtasivat.

Aamut ovat vahvoja - niissä on toivoa jota ei ole muualla; kaikki on vielä auki, lauseita ei ole kirjoitettu eikä eikä uusia lauluja laulettu. Totta kai aamut ovat yksinäisiä, ovathan ne tarinoita aloittamisesta ja siitä miten mikään ei ole varmaa, mutta kuinka voimakastahtoinen voikaan tuo varomaton epävarmuus tai lapsenmielinen toivo ollakaan? Ei aamua parane aliarvioida, sillä siinä alkaa kaikki.


On aamu myös läpinäkyvää halpaa sifonkia, jossa on uusi päivä piilossa tuntemattomana ja vieraana kuin kalliit viinilasilliset joita vain harvoin voimme nauttia odottaessamme - aamu on eniten olemassa juuri heille, jotka odottavat, ja etenkin heille, jotka ovat jo lakanneet odottamasta.


(onnea ja menestystä kaikille koeviikon kanssakärsijöille. menkää nukkumaan riittävän aikaisin ja lukekaa ennen sitä ja olkaa varmoja.)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti