Paraabelit -
huipuissaan yksinäisiä,
säännöllisyyden kaunis kuilu tosielämien
välissä -
vain kerran kohtaavat
herää kysymyksiä ikuisuudesta ja äärestä -
onkohan sellaista maailmantotta jossa ne eivät
toinen toistaan lähetä luhistumaan, nousemaan,
ei ole olemassa toisia kasvoja, toisia
ei ole olemassa toisia kasvoja, toisia
potensseja?
ehkä matematiikan laskukaavat eivät päde
jossain kaukaisessa tähtijoukossa,
luuletko toista?
(en olekaan ihan äsken lukenut näin paljon, kerrankin joku mielenkiintoinen äidinkielen projektikirja. Minua ihan hävettää oma lukemattomuuteni - yritän parhaillaan paikata vikaa surrealistisilla runoilla.)
(en olekaan ihan äsken lukenut näin paljon, kerrankin joku mielenkiintoinen äidinkielen projektikirja. Minua ihan hävettää oma lukemattomuuteni - yritän parhaillaan paikata vikaa surrealistisilla runoilla.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti