valvotut yöt toukokuun

valvotut yöt toukokuun

perjantai 19. kesäkuuta 2015

aamuöinä



rain rain rain on me
cover me in silky water,
let the saint saints
rise and meet
us on the bridge of sun.


rain rain rain on me
and the sky falls slowly down
may May be warm
and reckless,
and joy paint the town.



auringonlaskuja auringonnousuja, nukkumaan mentiin puoli viideltä ja herätyskello soi puoli kahdeksalta, me ei surtu silmäpussejamme. 

olen ollut hyvin onnellinen ja ymmärtänyt sen vasta myöhemmin, mutta siitä kai tunnistaa sen, että aika oli hyvää. olkoon vaikka miten kylmä kesä, mutta minulla on ollut jo nyt tosi hauskaa - kiitos ihanille tytöille, joiden kanssa olen tehnyt paljon kaikkea ja joiden kanssa tullaan tekemään toivottavasti vielä enemmän kaikkea! Pysykää mahtavina!

olen minä suurimmaksi osaksi herännyt riittävän aikaisin ja harmitellut säätä mutta laittanut liian vähän päälle, kyllä täällä on villapaidat tarpeen vaikka lämmittää niin moni asia (tuuli on kova, 11m/s ja se puhaltaa aina minun lävitseni). Nytkin on varpaat jäässä ja olo on ristiriitainen mutta onnellinen. Ehkä minun pitäisi luovuttaa ja olla ajattelematta, juosta ulos ja katsella janoisesti punaisena laskevaa aurinkoa ja nukahtaa nurmikolle, aamu tulisi hiljaa ja pakkanen ei ollenkaan.

Elävänsä tuntee neljältä aamulla, kun aurinko nousee kauniina ja ilma on kirkasta, aavaa ja yksinäistä.

(Squad goals:
- -
- No kyllä sie varmasti sinne pääsisit, on siulla tuota lukupäätä!
- Mut on kyllä siullakin.
- ... No, ehkä meillä kaikilla on. )

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti