tiedon kalvavuus:
tiedetään, että eniten voi satuttaa totuus,
jonka tummiin varjoihin verrattuna valheet
ovat kovin valkoisia - älä ymmärrä väärin,
ei minulla ole rohkeutta piirtää sanojeni ääriviivoja kirkkauden pistävällä tarkkuudella,
sillä yön musteinen taivas huutaa kuin lapsille
huudetaan hädässä,
ja tämä huuto on rauhallinen, mutta ymmärräthän,
se kutsuu minua aina kauemmas harhailemaan,
eikä taivas ole enää musta, se on valkoinen kuin aurinko
kun sitä katsoo päin.
niin, tiedäthän:
yön kuvittellut kauhut ovat väistyneet, mutta salaisuudet ovat liian ohuita päivänvaloon.
kesä on alkanut vasta nyt, kun työt museolla ovat ohi ja kukaan ei ole menossa minnekään. se on varsin onnellista, se kun voi yllättäen päättää tekevänsä jotain ja tehdä sen ilman vakavia keskusteluja ajankäytöstä itsensä kanssa. olen erittäin onnellinen siitä, että on olemassa ihmisiä, joiden kanssa voin lähteä ja jäädä ja nauraa, kiitos.
elokuu on yllättänyt minut, se tuli varhain - en ole vielä valmis syksyyn, haluaisin hengittää vielä kesänkevyttä aamuyön ilmaa ja nähdä auringon nousevan ennen kuin menen nukkumaan. minua lohduttaa ajatus siitä, että kesä saapuu taas ensi vuonna aivan samanlaisena, nuorena ja valoisana hymyillen.
(ja tanssin taas, ja vaikka taukoa on kesän aikana kertynyt, aikamme pienellä lavalla oli kuin unta - kehon rajat katosivat ja toivoin vain etten kaatuisi, sillä en hallinnut enää mitään - siinä hetkessä ei ollut minua, oli vain hämärä todellisuus ja lihasmuistin hämmästyttävä varmuus, adrenaliini veressä. mikään ei voita sitä tunnetta.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti