syön ylijäämäsalmiakkia ja viisi päivää vanhaa brownieta
ja nyt illalla mietin sitä kuinka aina käsket vannomaan että me
ei ikinä kasveta aikuisiksi.
Sinulla on se tietty ääni olemuksessasi
joka saa minun epävireisyytenikin soimaan harmoniassa
(26 päivänä 27:stä)
ja muistamaan auringon silloin kun
ja toisaalta taas olet aina aavistuksen vieras.
Se on se mistä puhutaan
+
se miten en jaksaisi katsella peilikuvaani
päivää kauemmin
+ se miten suihkun lasiseinään piirrät sydämen.
sinä päivänä kun jälkiä ei enää tarvitse siivota
piilottaa maton alle, viedä lasinkeräykseen seuraavana aamuna
on nauru syvintä laatuaan.
(ei minulla ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa kuin se että tajusin että olen kyllä todella onnellinen
tällä tavalla suuressa mittakaavassa
ja jos tarpeeksi kauan etsii kalenterista
/kolmena neljästä viikonlopusta)
(minulla on runoja vihkossa mutta ne eivät ole vielä ehtineet sieltä maailmalle.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti