Minä rakastan sinua. Minä rakastan arkea jona saan herätä sinun kainalosi päivän vanhasta kevyestä hiestä, rakastan herätä yöltä nihkeisiin suudelmiin seuraavan aamun kääntyessä päiväksi. Rakastan juhlaa jonka saamme aikaan: herätän sinua kuin lasta, pyyhin uniasi piiloon, teen aamupalan parhaan tietoni mukaan ja juon kahvin ahnaasti. En minä muuta osaa kaivata! Mikä onni, näiden pitkien (ja silti) linnunvuosien jälkeen, saada rakastaa sinua näin, jotta teet minusta toden.
Nyt minä lähden ja elän jäätikön syleilyssä kuumeisten unieni saartamana - mutta palaan ja herätän sinut kiivaan avarasta talvestasi, kirjoitan uneni todeksi. Minä rakastan sinua ja kämmeniesi pehmeitä uria, ja rakastan kun maailma kukkii yhteisessä yksinäisyydessämmekin (perunankukkia, villiruusuja, leskenlehtiä).
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti