Snowboarding in da Kolihoodz!

Oh hey, en nyt ihan äsken ole viimeksi kirjotellutkaan, kun lukijoita ei juurikaan ole (hah, ei kyllä ole tullut liiemmin mainosteltuakaan, pitäisi alottaa :D). Nyt kuitenkin meinasin vähän raapustella eilisestä mahtireissusta Kolille, tarkemmin sanottuna Loma-Kolin rinteisiin. Tosiaan, kuten otsikosta oli ilmeisen helppo päätellä, otettiin siskon ja parin meidän luokkalaisen kanssa laudat alle ja yritettiin selvitä niillä kunnialla puolikas päivä siellä. Itse asiassa voin jopa pikkusen ylpeenä ittestäni todeta, että meni paljon paremmin kuin odotin, koska siis odotukset oli aika alhaiset - ts. se että pääsen hissillä ylös, kaatumatta. Kutosluokalla kokeilin kerran lautaa, mutta silloin homma meni aivan mehtään jotta rytis - silloin ei tosin ollut opettajaa, sillonen liikkaope kun tykkäs huidella missä sattuu, toisin kuin nyt meillä taas oli opettaja neuvomassa. Kyseessä oli siis koulun ulkoilupäivä, jollonka siis sai valita, että lähteekö Loma- vai Ukko-Kolille vai jääkö koululle hiihtämään tai kävelemään jäälatua pitkin ja makkaraa yms. syömään. Allekirjoittanut siis suuntasi kohti Kolia, jääladulle en vielä mainitsematta jätettävistä syistä tahdo ihan heti mennä. Siitä lisää sitten myöhemmin, jos muistan kirjoittaa :D

Kello yhdeksän reikäreikä linkka starttasi koulun takaa, ja sittenpä sitä mentiin mukavasti Kolille ja vieläpä maisemareittiä. Välineet oli laitettu jo valmiiksi, eipähän tarvinnut niitä odotella - jonoa ei tosin tainnut juuri olla. Fiilikset olivat aika lailla hyvät, pikkusen tietysti jänsketti mutta ei sen kummemmin. En suorastaan malttanut odottaa, että saan laudan alle ja pääsen testaamaan tasapainoa sekä pehmusterasvojen suojaamistasoa - nokalleen ja persuuksilleen lentely kun oli luonnollisesti ennemmin sääntö kuin poikkeus. Hissille pääsin ihan hyvin, pari kertaa lensin mutta ei sen kummempaa. Hissiä tosiaan jännitin vähän enemmän, ja tavoitteena siis oli se, että pääsisin sillä ylös. Sittenpä olikin voittajaolo, kun heti ekalla kerralla pääsin melkein ylös asti, ja sitten vasta tipuin. Onneksi tuli tyhjiä hissejä, niin pääsin sitten jatkamaan matkaa ihan loppuun asti. Eka lasku oli lähinnä takakantilla lanaamista, ja siinä sitä sitten alettiin kokeilemaan vähitelleen myös ns. oikeata laskua. Kääntäminen ei onnistunut kovin hyvin ainakaan siten, että varpaat meni tulosuuntaan, ja oli se muutenkin vähän hankalaa. Kuitenkin loppuajasta sujui ihan suhteellisen hyvin, vaikka pystölleni lätkähtelin aika usein. Polvet huusivat hoosiannaa, koska alussa olin lennelly niille paljonkin, ja lopussa vielä lisää = katsoin paremmaksi ottaa vaikka käsillä ennemmin vastaan, koska kaatuminen niille olisi sattunut yksinkertaisesti liikaa. On niissä ihan mukavan isot laikkumustelmat, ja muutenkin turposivat nätisti (: No mutta mitäs pienistä, päivä oli kertakaikkiaan hieno ja onnistunut ja mahtava, senkin takia, että sen kauhean kutosluokan lautakokeilun jälkeen odotin lähestulkoon samanlaista farssia kuin silloin.

Jos aamulla olin kuitenkin todennut, että "oon kyllä aika supernainen jos selviin siellä sen laudan kaa", niin illalla sanoin että "no sitten oon kyllä ihan oikeesti supernainen ja vielä teräsnainenki jos pääsen huomenna ylös sängystä". Polvet olivat kipeät, häntäluu ja alaselkä myös, ja aamulla kun heräsin, olivat kaiken lisäksi kädet ja niska ja yläselkäkin hieronnan tarpeessa. Kouluun sitä kuitenkin selvittiin, tosin lähes kaikki meidän lautailuporukasta valittivat vaivojaan. Tiesipähän ainakin tehneensä jotakin!

Torstaipäivä sujui ihan mukavissa merkeissä, päivä oli mahtavan aurinkoinen, kuten myös eilinen laskettelupäivä. Sitä jotenkin tuntee olevansa enemmän elossa tällaisina hienoinan päivinä, kun pääsee hymyilemään auringon kanssa kilpaa jos vaan lystää. Voisin vaan tuijottaa ikkunasta ulos ja katella mahtavia maisemia, naamalla hölmö virne - näyttäsin varmaan ihan rakastuneelta. Oijoi, talvi on ihana, mutta on se tällainen kevätkin oikein mahtava! Toivottavasti vaan päästäisiin nopeasti nauttimaan myös kesän lämpimistä, eikä kevät pitkittyisi ja toisi mukanaan kylmää kesää viime vuoden malliin. Lohdutonta kyllä, mutta viimekesä oli kuitenkin vissiin ihan vaan keskiverto suomalainen kesä. Tämän päivän ohjelmaan vielä palatakseni, koulussa jouduttiin kärsimään vaan yhteen saakka, ja vartin yli 12 alkanut pääsiäiskirkko lyhensi vielä sitä. Meidän musiikkiryhmä lauloi siellä yhden laulunkin (mie olin siis siinä laulamassa). Koulun jälkeen oli sitten parisen tuntia aikaa ennen yleistä musiikkitietoa Joensuussa, jonnekka sitä sitten piti lähteä happanemaan taas tunniksi ja puoleksi. Onneksi nuo teoria-opinnot, jotka konservatorion sivutuotteena tulee, loppuvat tänä keväänä - sillä oletuksella, että pääsen tentistä läpi.

Iltamassa sitten huristin linkalla kotiin, pari kaveriakin tuli samassa autossa. Tuli haikea ja jopa jossain määrin surullinenkin olo, kuten mulla linkassa yleensäkin. Suurin syy tuohon oli ehkä kuitenkin se, että näistä ko. kavereista toinen oli aiemmin tosi hyvä ystävä mulle, mutta hänen kanssaan välit eivät enää ole niin läheiset, kuin olivat aiemmin. Väsymys myös painoi, ja siinä olikin pikku-Sannalla tarpeeksi melankolian aineksia tälle illalle. En tiijjä, mie taidan olla sellanen draamamamma vieläkin, kuten mulle sanottiin joskus kolmannella luokalla (: Herkkä ainakin, jos en muuta, vaikka tuosta olenkin päässyt jo yli. Silti vaan joskus tulee pinnalle sellanen jotenkin oudon surullinen olo, vaikka sinällään kaikki onkin hyvin. Kyllähän sitä kaipaa välillä sellasta ihmistä, jonka kanssa vois ihan reilusti puhua ihanihan kaikesta, mutta kyllä tää elämä näinkin menee. En enää koe tarvitsevani kuitenkaan niin pakosti sitä bestfrendiä kuin joskus pikkutyttönä. Huonoina päivinä ja muuten vaan, kun on surullinen olo ja masis, niin tekisi mieli vuodattaa jollekin ihan reilusti ihan kaikki ja koko tarina siitä millasta on olla minä ja miten joskus ei mene ihan hyvin ja nappiin, mutta näinkin kyllä tosiaan pärjää. Musiikki, tanssiminen, kirjottaminen, kissat ja hepat ja perhe, ne jos multa vietäs, niin sitten en kyllä pystys varmaan enää juuri mihinkään.

+ vielä ihan pakko vaan kertoa, että on se ihanaa, kun on pitkäpitkä viikonloppu! Oon ihan innoissani keväästä, ihanaa kun aurinko killottaa silmiin ja lämmittää ja lumet sulaa takapihalta. Tekee vaan mieli hymyillä ja nukkua kissan vieressä sohvalla aurinkoläntissä.



 Viettäkäähän ihmiset muksa ja suklaamunarikas pääsiäinen, ja nauttikaa kunnolla pitkästä vapaasta (jos teillä sellainen on)! Ainakin täällä päin meinataan niin todellakin tehdä!



Jos kuulut anti-directionereihin tai muuten vaan One Direction ei ihan nyt iske, niin alla vielä muuta. Iloisissa fiiliksissä kuitenkin mennään tänä iltana ainakin täällä päin korpea.



So maybe tonight we’ll start all over
Like it’s the first day of our lives
Right here and now, no second chances
Maybe we’ll finally get it right.