valvotut yöt toukokuun

valvotut yöt toukokuun

perjantai 21. kesäkuuta 2013

keskiviikkoaamuna kello 3.30

Aamu astui huoneeseen lupaa pyytämättä
kävi sisään hiljaa verhojen alta, hiukset kimalsivat kasteesta
mutta olinhan minä nähnyt sen matkan
kun joskus kauan ennen aamunkoittoa
kävelin hämärään ja sarastusta odottava yöilma oli kevyttä kantaa.

----------


Heräsin olin ollut jo hereillä ken ties miten pitkään. Ehkä nukkunut torkkunut välissä, ei ainakaan tuntunut siltä, että olisin nukkunut kunnolla. Ruvettiin nukkumaan kahdelta, herätyskello laitettiin soittamaan puoli neljäksi Hedwig's themeä ja sitten vielä yksi sikeäuninen pitkitti neljään saakka heräämistään. Oli hienoa nähdä ikkunasta, miten aurinko nousi ja koivuista tien toisella puolella tuli latvoistaan kultaisia.

Tiistai-iltapäivällä, siinä kahden maissa, saavuttiin, minä ja siskoni siis, meidän ystävän luo. Siinäpä sitten aloiteltiin meidän best-eva-Potter-leffamaratoonia. Ja tietysti jo Viisasten kiven jälkeen oli sellainen olo, että hei miten myö jaksettaan kahttoo ne kaikki kaheksan... No, eteenpäin oli kuitenkin maratoonia juostava, ei me sitä kesken jätettäisi, ja niinpä laitettiin VHS-nauhuriin, vai miksikä sitä pitäisi kutsuakaan, Salaisuuksien kammio pyörimään ja naurettiin ihanille Radcliffelle, Grintille ja Watsonillekin ehkä pikkuisen. Mutta enimmäkseen kahdelle ensimmäiselle, koska ne on vaan niin söpöjä.

Sitten Salaisuuksien kammion jälkeen tehtiin pitsaa valmiiden pohjien päälle ja natusteltiin sitä sitten muun ruhtinaallisen mässyn ohessa. Tietysti myös höpistiin vähän kaikesta. Limppariakin tuli kitattua kiitettävästi, kuten asiaan kuuluu. Mutta suuri epäkohta, joka huomattiin vasta kotona, oli se, että unohdettiin popata popparit, jotka minä ja Mari (sisko siis) oltiin jätetty kaverin luo edellisen leffaillan jälkeen - tarkoituksella, siis. Siinä oli varmaan kolme pussia samassa paketissa.

Ilta sitten kuluikin siinä, saatiin katsottua yhteensä neljä leffaa, eli puolet maratoonirupeamastamme, noin puoli kahteen mennessä. Laskettiin yhdessä, että neljältä pitää ruveta katsomaan seuraavaa eli Feeniksin kiltaa, mikäli meinasimme saada kello 14 mennessä kaikki katsottua. Minun ja Marin nimittäin piti olla silloin lähdössä, koska - oh bloody hell! - meidän piti vielä lähteä kaupunkiin ostelemaan jotakin myöhemmin iltapäivällä. Tosiaan, minä olin mahdollisesti valvonut sen parituntisen ajan, ehkä torkkunut, pienellä todennäköisyydellä nukkunutkin, ja Mari vissiin jopa nukkunut, ja ystävämme suurella todennäköisyydellä nukahtanut heti. Ja hän sitten nukkuikin vielä neljään asti, kun emme saaneet häntä hereille - okei, emme hennonneet mennä ravistelemaan sitä. Aloitettiin siis Feeniksin kilta, ja minä olin varmaan lähes ainoa täysin tolpillaan oleva siinä vaiheessa, sillä kaverimme nukahti jonkun ajan päästä aloituksesta uudelleen. Pari kertaa herätettiin se, mutta sitten ei enää viitsitty, kun ei se hirveästi vaikuttanut välittävän, vaikka menisikin vähän ohi. Niin, siltähän meni sitten kaksi leffaa ohi siinä samalla. Marikin nukahti muutamaan otteeseen siinä Feeniksin killan ja Puoliverisen prinssin aikana, mutta minä voisin itsestäni ylpeänä todeta, että kertaakaan en nukahtanut leffojen aikana. Tosin aika epätodellinen olo oli välillä, kun taas välillä olin ihan pirteä. Kun vaan piti silmät auki, ei alkanut liiaksi nukuttaa.

Kuoleman varjelukset sitten katsottiin kaikki ihan kunnolla ja hereillä - ja silloinhan oli jo oikeastaan päivä, mutta me vaan rötkyttiin yökkäreissä siellä. Ron viljeli bloody hell:iä useasti, ja sitten rakastimme Harryn saksielettä - okei, Puoliverisessä prinssissä - ja Dumbledoren "kolme pyöräytystä riittäne *tsiuptsiup*":ia - ah, se jopa Azkabanin vangissa, oho. Minä ainakin melkein kyynelehdin parissa liikuttavassa kohdassa, taisin ainakin silloin, kun Harry ja Hermione olivat Harryn vanhempien haudalla ja silloin, kun kotitonttu-Dobby kuoli. Mietittiin, että se olikin oikeastaan kaikkien Potter-elokuvien koskettavin kohta.

Kaikkien Pottereiden jälkeen oli tosi truu Potterhead-olo, ja myös sellainen olo, etteivät kaikki kuolonsyöjät olleet koolla, kuten tässä tapauksessa voidaan todeta. Maratooni oli kuitenkin tosi best-eva, ja voitaisiin oikeastaan pitää heti toinen samanlainen! Mietittiin, että Pirates of the Caribbeaneista voitaisiin myös pitää maratooni, tosin se olisi vain säälittävän neljän leffan pituinen, eli ei mitään verrattuna Pottereihin! ;)

Oh danke schön jos jaksoitte lukea tämän maratoonitekstin kokonaan. Kuvitta joutunette jälleen jäämään, sillä vaikka vahvana tarkoituksena oli kuvata asiaankuuluvaa Potter-kuvamateriaalia postausta varten, en muistanut kameraa enää Viisasten kiven jälkeen. Enkä siis jaksanut kuvata silloinkaan, kun ajattelin, että en jaksa ja muistan kyllä myöhemmin. Tässä sitä ollaan, mutta olkaahan potterheadeja ja pitäkää hyvät jussit.

"After all this time, Severus?"
 "Always", said Snape.

 // + oh bloody hell, Tom Odellin levy Long Way Down onkin jo nyt Spotifyssa! Raakaastaan!!!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti