Aamut on rakennettu sillankaiteista valossa
joista heijastuu miljoona tietä eteenpäin
sillankaiteista joille taivas nojaa polviaan
mutta ei ne silti painosta katkea.
----------
Viime viikon maanantaina, eli 3.6, käytiin tosiaan Joensuussa shoppailemassa siskon ja meidän kaverin kanssa. Mukaan tarttuikin kaikkea kivaa, joskin tähän alle olen koonnut myös kuvia jo hippasen aiemmin ostetuista vaatteista.
+ kuvaripuloinnista puuttuu vielä ihana bandeau-toppi, jonka unohdin kuvata.
Alimmassa kuvassa on esiteltynä tuollaiset mustat irtokaulukset, jotka ostaa hujautin Bikbokista. Olin arponut, että pitäisiköhän ostaa sitten mustat vai valkoiset, ja päädyin noihin Bikbokin mustiin niiden ison säätövaran takia. Cubuksen valkoisissa ei tainnut olla säätövaraa nimittäin yhtään, sillä ne olivat edestä hakasilla kiinnitettävät. Eri kokoisten kaula-aukkojen kanssa olisi varmaan aika hankalaa, jos ei olisi yhtään liikkumavaraa pituudessa.
Kaupunkireissu oli kerrassaan mukava ja onnistunut, lähdettiin tosiaan kaverimme isän kyydillä Jns:ssään noin puoli ysiltä. Kyseessä olivat kyseisen ystävämme synttäripippalot, joiden kunniaksi menimme myöskin leffaan illalla katsomaan The Great Gatsbyn. Joukkoomme liittyi mukaan myös toinen yhteinen ystävämme iltapäivän puolella. Päivällä oli pituutta ja jalat puutuivat, mutta kyllähän tuo aika ihan kivasti kului.
The Great Gatsby oli hyvä leffa, tosin jotakin jäi uupumaan. Se oli jotenkin pinnallisen oloinen, vaikka Jay Gatsbyn aka Kultahatun tarina olikin varsin koskettava - köyhistä oloista hän nousi sotasankariksi sekä suurten ja hienojen juhlien järjestäjäksi upeassa linnassaan. Surullista kyllä, hän teki sen kaiken vain rakastamansa Daisyn takia.
Elokuva oli mielestäni surullinen ja traaginen, ja minua jäi harmittamaan eniten ihanan Leonardo DiCaprion esittämän Jayn kohtalo. Mutta no, seuraavaksi katson sitten DiCapriolta sellaisen leffan, jossa hänen roolihahmolleen ei käy surullisesti lopussa. En kestä uusia melkein-titanikkeja, se vaan on niin surullista, vaikkei missään nimessä kuitenkaan itse Titanic-leffaan verrattavaa.
Pahoittelut naurettavan huonosta kuvanlaadusta, mutta tämä on jokseenkin ehkä edustavin kokovartalokuva, minkä olen saanut itsestäni napattua. Tuosta näettekin tuon luonnontukkapehkon, hehe (: Itse asiassa se on ihan okein näköinen, mutta silti. Näytän niin kiltiltä.
Tuo asukokonaisuus tosiaan minulla oli päälläni, kun oltiin siellä Joensuussa viime maanantaina. En yleensä käytä hameita tai ole noin valkoinen, mutta itse asiassa pidin tuosta. Kaulassa roikkui vielä Cubuksesta ostettu siipikoru, mutta se ei nyt tietyistä kuvausteknisistä syistä näy (:
Jotenkin tuntui siltä, että olisi hirveästi taas kirjoitettavaa, mutta ei nyt oikeastaan ole. Tai no olenhan minä taas romaanin tapojeni mukaan kirjoittanut. Eh.
Minä niin laittaisin tähän Olavi Uusivirran uuden biisin Tuhat vuotta sitten (ft. Pauliina Kokkonen), mutta kun blogissa ei toistu vevon materiaali ja muita videoita ei kappaleesta vielä ole. Pyhpah.
Oliko heinäkuussa lunta
ja vartiovuori hiljaa
katseltiinko toisiamme kesä läpi sormien
tuhat vuotta sitten istuttiinko laiturilla kolmeen
mentiinkö lujaa eteenpäin vai lujaa paikoillaan?
There's not a wound in this world that won't heal with time.
Enkä nyt onnistu hitto vie tuota Forever the Sickest Kidsinkään Coffee Breakia tähän linkittämään, sillä valittaa ettei voi toistaa sitäkään. No, kuunnelkaa vaikka tubesta tai Spotifysta sitten (:
But chin up kid!
Kaupunkireissu oli kerrassaan mukava ja onnistunut, lähdettiin tosiaan kaverimme isän kyydillä Jns:ssään noin puoli ysiltä. Kyseessä olivat kyseisen ystävämme synttäripippalot, joiden kunniaksi menimme myöskin leffaan illalla katsomaan The Great Gatsbyn. Joukkoomme liittyi mukaan myös toinen yhteinen ystävämme iltapäivän puolella. Päivällä oli pituutta ja jalat puutuivat, mutta kyllähän tuo aika ihan kivasti kului.
The Great Gatsby oli hyvä leffa, tosin jotakin jäi uupumaan. Se oli jotenkin pinnallisen oloinen, vaikka Jay Gatsbyn aka Kultahatun tarina olikin varsin koskettava - köyhistä oloista hän nousi sotasankariksi sekä suurten ja hienojen juhlien järjestäjäksi upeassa linnassaan. Surullista kyllä, hän teki sen kaiken vain rakastamansa Daisyn takia.
Elokuva oli mielestäni surullinen ja traaginen, ja minua jäi harmittamaan eniten ihanan Leonardo DiCaprion esittämän Jayn kohtalo. Mutta no, seuraavaksi katson sitten DiCapriolta sellaisen leffan, jossa hänen roolihahmolleen ei käy surullisesti lopussa. En kestä uusia melkein-titanikkeja, se vaan on niin surullista, vaikkei missään nimessä kuitenkaan itse Titanic-leffaan verrattavaa.
Mutta no, mitäs minulla muuta. Ollaan käyty katselemassa myytäviä osakkeita ympäri kaupunkia, sillä sinne olisi tarkoitus muuttaa, kunhan on eletty vielä tämä yhdeksäs luokka. Sitten kun lukioon lähden, lähden myös Joensuuhun. En oikeastaan malta odottaa sitä, että pääsen avaamaan rappukäytävän oven ja juoksemaan portaat ylös, haistamaan ruoan tuoksun, jota tulee ovien raoista. Tykkään kerrostaloista, ainakin olen aina ajatellut niin. Onhan se tällaiselle maalaistytölle varmaan aika iso muutos, mutta en ole tainnut koskaan mitenkään hirveän maanläheinen olla. Paitsi tukkani, heh. Mutta tukastani päästäänkin siihen asiaan, että nyt todellakin aion värjätä nämä eloveenakutrit. En tahdo näyttää kaurapellosta nousseelta, kun istahdan Helsinki-Vantaalla Lontoon Gatwickiin lentävään koneeseen suuntanani Brighton. En todellakaan!
----------
Rappukäytävä tuoksuu kodeilta
niiden miljoonilta tavoilta ja rutiineilta
tunteilta jotka jäävät ovien sisälle.
Kellarin käskyt huutavat suoraan
- pesutuvan käyttö kielletty
välisenä aikana
- varaa vuoro käyttääksesi
- pyörät vain ulkokautta
t. HALLITUS
ja join es alla lyijykynällä.
kaikki niin arkea ja totta ja kotia
rappukäytävän seinät
ja pieni hissi kolmanteen
vieraat nimet ja ei mainoksia.
----------
Tuo asukokonaisuus tosiaan minulla oli päälläni, kun oltiin siellä Joensuussa viime maanantaina. En yleensä käytä hameita tai ole noin valkoinen, mutta itse asiassa pidin tuosta. Kaulassa roikkui vielä Cubuksesta ostettu siipikoru, mutta se ei nyt tietyistä kuvausteknisistä syistä näy (:
Jotenkin tuntui siltä, että olisi hirveästi taas kirjoitettavaa, mutta ei nyt oikeastaan ole. Tai no olenhan minä taas romaanin tapojeni mukaan kirjoittanut. Eh.
Minä niin laittaisin tähän Olavi Uusivirran uuden biisin Tuhat vuotta sitten (ft. Pauliina Kokkonen), mutta kun blogissa ei toistu vevon materiaali ja muita videoita ei kappaleesta vielä ole. Pyhpah.
Oliko heinäkuussa lunta
ja vartiovuori hiljaa
katseltiinko toisiamme kesä läpi sormien
tuhat vuotta sitten istuttiinko laiturilla kolmeen
mentiinkö lujaa eteenpäin vai lujaa paikoillaan?
There's not a wound in this world that won't heal with time.
Enkä nyt onnistu hitto vie tuota Forever the Sickest Kidsinkään Coffee Breakia tähän linkittämään, sillä valittaa ettei voi toistaa sitäkään. No, kuunnelkaa vaikka tubesta tai Spotifysta sitten (:
But chin up kid!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti