Jalat kylmästä kohmenneet
ja villit hiukset (poskilla) lapaluilla
eivät löydä sijojaan
sillä talvi tuli tänä vuonna
niin paljon liian myöhään
eivät muistot ehtineet jäätyä
ennen vuoden viimeistä päivää.
23. päivä eli viikko ja vuosia sitten pidettiin luokan kanssa vuoden eka disko, ja tällä kertaa mukaan otettiin myös seiskaluokkalaiset entistä painavampien kassalippaiden toivossa. Rahaa tulikin aika paljon enemmän kuin viime diskosta joulun alla! Oma fiilis ei ollut ehkä ihan niin hyvä kuin silloin, tai no, toisaalta oli ja taas toisaalta ei. Mutta voin ilmoittaa, että sannanrintamalta ei mitään uutta. Olen hymyillyt ääneen kävellessäni ulkona auringon noustessa ja laskiessa ja olisin halunnut pysähtyä ja vain pyöriä ympäri, katsoa jokaista kuusta ja koivua ja painaa kaiken mieleen. Jos joskus muutan jonnekin, missä ei sada lunta talvella ja aurinko kimalla lumihiutaleista hangella, tulen ikävöimään tätä paljon.
Olen melkein itkenyt kuunnellessani Crashia, en edes melkein tiedä miksi, sillä ei minulla ole hirveästi samaistuttavaa tuohon biisiin. Ei ehkä enää ketään joka ujuttaa lyriikoiden väliin, mutta se on niin kaunis, kaunis ja löydän sieltä itseni ja kaiken mitä ei ole tapahtunut. Olen myös kirjoittanut aika paljon, enkä tiedä mitä mihinkin postaukseen laittaisin, sillä tekstiä tuntuu olevan jo ylimäärä, vaikka sehän on valetta, ei koskaan sitä voi liikaa olla. Rakastan talvea mutta odotan kevättä ja ilmaa joka painaa ainakin sata kiloa vähemmän kuin normaalisti ja jossa on enemmän naurua, nauruanauruanaurua ja iloa saippuakuplissa enemmän, ne poksahtavat hiuksissa ja sitten iloa on kaikkialla, aivan levällään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti