väärin eletyt päivät laskevat painonsa hartioilleni tuhatpäisenä norsulaumana ja silmissä sumenee kesäillan harmaus ja nauru jota en halua kuulla.
Olenko minä täällä vai olenko vieläkin kaksitoistavuotias ja jännitän historian tuntikuulustelua koska en lukenut kotona, onko tämä kaikki suurta unta elämästä jota en ole elänyt, se kiitää silmien edestä Allegrona mutta se ei mene Pietariin, se menee suorinta tietä Lontooseen ja isoon huoneeseen jossa on seinillä peilejä ja miljoona neliömetriä vain minulle tanssia se täyteen ja lukita virheet uniin jotka katoavat aamulla.
toivottavasti huomenna kaikki on paremmin,
(olen pahoillani ties monennestako kuvattomasta postauksesta, yritän nyt kyllä kohta ryhdistäytyä.)
huomenna kaikki on paremmin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti