valvotut yöt toukokuun

valvotut yöt toukokuun

lauantai 19. syyskuuta 2015

aika


Jos olisi vene,
soutaisin saareen.
Ulapalle
pitkin rantoja.


Aika on illuusio, elämänkulun suure.



vielä palaan elokuun lämpimiin vesiin, jolloin suloisenpehmeä hiekka siloitti jalkapohjat ja naurut eivät pysyneet kasvojen rajoissa. Nuo muutamat päivät olivat yksiä elämäni onnellisimpia. Nyt syksy tuoksuu kaikkialla, mutta uuvuttavan kiireen keskelle saapuu yhä aurinkoa.

Olen pohtinut viime aikoina sitä, mihin aika todella olisi parasta käyttää. Kyseenalaistan toimintatapojani - olisinko onnellisempi, jos en käyttäisi niin paljon aikaa kouluun? Voisinko elää itseni kanssa sovussa, jos tietäisin pystyväni parempaan? En tiedä, toivon vain, että selviän kaikesta.

Olo on levollinen mutta kihelmöivä, seikkailuja tiedossa.

2 kommenttia :

  1. Kirjoituksesi ovat järkeviä ja syvällisiä. Toisinaan kannattaa päätöksiä tehdessä miettiä, antaako asia saman verran kuin ottaa? Koulutus on tärkeä, mutta tuoko se onnea ja mitä se antaa takaisin? Uskaltaisin sanoa, ettei raha tuo pidemmän päälle onnea, vaan ihmiset. Joskus pitää ajatella järjellä, mutta toisinaan antaa myös tunteen viedä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Sitä olenkin yrittänyt miettiä, etenkin niiden iltojen jälkeen kun olen istunut kirjoituspöydän ääressä ja huokaillut milloin minkäkin tehtävän parissa. Tuntuu usein siltä, että en voi nykyisessä elämäntilanteessani elää parasta mahdollista elämää velvollisuuksien ja muiden ajankäytön ongelmien takia, ja myös sen, että omat lähtemiset, tekemiset ja seikkailut eivät ole vielä aivan omissa käsissä. En varmaan voi koskaan unohtaa sitä periaatetta, että parhaansa täytyy tehdä missä asiassa tahansa.

      Olet oikeassa, ihmiset tekevät hyvin onnelliseksi. Samoin myös omien intohimojensa toteuttaminen, ja sitä kohti olen menossa aina enemmän. Pelkästään jo se tuntuu hienolta, että mitä ikinä elämässä tapahtuukin, on asioita, joihin voi tarrautua kuin pelastusveneeseen.

      Jokaisesta tilanteesta pitäisi varmaankin yrittää ottaa kaikki paras mahdollinen irti.

      Oikein hyvää syksyä siulle! (:

      Poista