ja tuolla kaukana näkyy meri

                               ohuessa unessa

                               kun tuntemani tiet muuttuvat

                                 tuntemattomiksi

                               on tähti vasten valoa,

                               aamutähti.

                               horisontin reunalla paksuuntuu

                               päivän haalea raita.

                               yö on auki

                               ja maailman kallionkiellekkeet

                               lähempänä.

                               hetken
                               on aamu vaiti

                               ja kuin sairaus etenee pimeyden

                                 rajattomuus.

                                       (kirjoitan ihan liikaa runoja joissa kerrotaan aamusta.!)

Barcelona oli onnellinen paikka. Korkeiden talojen suojissa asui paljon iloa, jotakin kuplivaa tunnetta, ja hetkissä oli aina oma mahdollisuutensa päätyä minne tahansa, osallistua EuroJackpottiin ja voittaa kymmeniä miljoonia tai nähdä auringon maalaavan kultaa seiniin. Tuuli oli lämmin ja merikin oli lämmin, sen vesi maistui suolaiselta kun huulensa nuoli, mutta kuinka makeaa se suola olikaan!

Värikkäiden ihmisten seassa oli helppoa olla. Muutaman vuorokauden aikana huomasin, miten yksinkertaista on liikkua metrolla ja miten ihmeellistä on se, että ihmiset siellä ovat täysin kotonaan siinä kaikessa tungoksessa. Aloin olla minäkin. Huolettomuus tarttui.

Nyt on jo pian talvi, hengityksen kosteus tiivistyy ja sumu laskeutuu notkoihin yöksi. Huomaan luottavani siihen, että se on turvallinen ja sisältään lämmin - on paljon hyviä asioita tulossa, mutta juuri nytkin on oikein hyvä olla.